Noudon saatavuutta ei voitu ladata
Toimitus aika 1-3 päivä
Taattu turvallinen ja varma kassa
Vegebudjetilla – mutkatonta kasvisruokaa!
Suursuosikki Opiskelijabudjetilla on saanut jatko-osan! Sama periaate pitää: ruoan tulee olla hyvää, helppoa ja edullista. Vegebudjetilla on nimensä mukaisesti täynnä ohjeita maistuviin kasvisruokiin, jotka eivät liiemmin vaadi minuutteja tahi euroja. Vegebudjetilla kannustaa kokkaamaan ja nauttimaan ruoasta, helppo reseptiikka osoittaa, että ihmetekoja ei keittiössä tarvita herkullisen aterian aikaansaamiseksi. Halu nauttia hyvästä kasvisruoasta, vaikka täysin vegaanisesti, riittää!
Viola Minerva Virtamo, 21, teki itse alusta loppuun myös toisen keittokirjansa, Vegebudjetilla. Violan ruokafilosofia on mutkaton, eikä hyvistä ja tuoreista raaka-aineista tingitä. Opusta tehdessään Viola ryhtyi itsekin pääosin kasvissyöjäksi, lihaa ei näiden maittavien ja täyttävien aterioiden jälkeen tehnyt enää mieli.
Tilaajalla on aina kuluttajasuojalain mukainen 14 päivän palautusoikeus. Toimitusaika tilauksilla voi vaihdella tuotteiden mukaan. Pyrimme kuitenkin aina nopeimpaan mahdolliseen toimitukseen.
Tilaukset käsitellään arkipäivisin mahdollisimman pian (huomiothan juhlapyhien aiheuttamat poikkeukset ja viivästykset).
Jos tilauksesi mukaista tuotetta ei syystä tai toisesta ole tarjolla, ilmoitamme siitä sinulle viipymättä sähköpostilla, tekstiviestillä tai puhelimitse.
Huolellisista toimintatavoistamme ja laadukkaista tuotteistamme huolimatta kaikki ei aina mene niin kuin suunniteltiin. Olemme varatutuneet myös näihin tilanteisiin ja teemme parhaamme asian selvittämiseksi mahdollisimman nopeasti. Reklamaatiotilanteessa otahan yhteyttä asiakaspalveluumme, parhaiten se onnistuu sähköpostilla osoitteesta heidi@lempilifestyle.fi.
Asiakaspalvelu
040 164 57 98 WhatsApp
Kiitos kun olet asiakkaamme!
Kiitos tilauksesta
Tämä sähköposti on rekisteröity!