Ostoskorini

Sulje

Hullun köysimuijan mietteitä

Hullun köysimuijan mietteitä
Lähetetty
Hei kaikki,

täällä näppäimistön toisella puolella kirjoittelee Mirkka! Olen nainen suurimman osan Lempi Lifestylessa myytävien makrameetuotteiden takana ja ajattelin naputella hieman tarinaa itsestäni, makrameematkastani ja ajatuksistani tämän käsityömuodon ympärillä.

Oma yrittäjä- ja makrameematkani alkoi muutama vuosi sitten, kun tutustuin siihen Instagramin ja Pinterestin välityksellä. Rakastuin korviani myöden näkemiini seinävaatteisiin ja halusin sellaisen ehdottomasti kotiin! Tuolloin tietoa tekniikasta ei ollut aivan niin helposti saatavilla, joten opettelin ensimmäiset tasosolmuni tavaamalla kirjaston 1970-luvun mustavalkoisia oppikirjoja. Nyt se jo hieman hymyilyttää, sillä tänä päivänä kauppojen hyllyiltä löytyy hurjasti erilaisia teoksia ja internet on täynnä toinen toistaan informatiivisempia opetusvideoita. Tuolloin oli kuitenkin vielä toisin ja opettelinkin enimmäkseen yrityksen ja erehdyksen, solmimisen ja purkamisen kautta. Solmeiltuani hetken alkoivat oman kotini nurkat ja seinät täyttyä ja aloin saamaan pientä – kröhm – palautetta kodin muilta asukkailta (voiko makrameita muka olla liikaa, kysyn vaan?). Kysynnän kasvaessa ryhdyin tekemään pieniä töitä ystäville ja tuttaville. Aikani luotuani rohkaistuin ottamaan yhteyttä vaasalaiseen lounaskahvilaan, jonka tiesin tukeneen pieniä taiteilijoita ja käsityöläisiä. He kiinnostuivat teoksistani ja sovimme pienestä näyttelystä kahvilan tiloissa. Tuon kesän jälkeen lähti makrameematkani lentoon ja tällä hetkellä minulla on onni ja ihanuus saada valmistaa tuotteitani oman toiminimeni alla! Työskentelen yrityksessäni päivätyöni ohella ja rekillä ovat useimmiten seinävaatteet, lyhdyt, amppelit ja sisustustekstiilit. Teen myös kustomoituja tilaustöitä ja uusin palava rakkauteni ovat vaneria ja makrameeta yhdistävät korut <3! Olen vetänyt jonkin verran kursseja, jolloin muutamien tuntien workshopeissa tutustumme makrameen alkeisiin ja taiteilemme mm. amppeleita ja pieniä seinävaatteita. Workshoppien osallistumiskynnys on matala, sillä osallistuja ei tarvitse aiempaa kokemusta solmeilusta tai lankatekniikoista ylipäätään.

Materiaaleina pyrin käyttämään töissäni aina mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja, ellei asiakkaan tehtävänanto ja käyttötarkoitus muuta vaadi. Näistä pidän erityisesti puuvillasta, pellavasta ja puusta. Kauimmat oksat suuriin seinävaatteisiin ovat matkanneet aina Norjasta asti. Kuljen jatkuvasti metsässä silmät auki ja usein raahaankin iltalenkiltä kotiin kainalossani jos jonkinlaisia karahkoja. Välilllä naurattaa kun mietin, mitä naapuribingossa arvaillaan tuon hullun muijan nyt taas puuhailevan. Onneksi en juurikaan perusta muiden näkemyksistä tässä asiassa ja leimaudun mieluummin hieman hulluksi kuin tylsäksi. Pyrin myös materiaalihankinnoissani tekemään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä kotimaisten pienyrittäjien kanssa. Aina tämä ei onnistu, sillä olen hyvin tarkka esim. käyttämäni langan paksuudesta, kierteisyydestä, vetolujuudesta, väristä ym. Tällöin pyrin silti suosimaan pieniä yrityksiä muualla Euroopassa ja useasta kanssayrittäjästä onkin tullut tuttuni – vaihdamme kaupanteon ohella kuulumisia perheen voinnista ja kesälomasuunnitelmista.

Kysymys jonka useasti kuulen on kuinka kauan vaikkapa suuren seinävaatteen tekemiseen menee aikaa. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Kaikki riippuu paljon seinävaatteen tyylistä, materiaalista, yksityiskohdista ja viimeistelystä. Itse olen hivenen maksimalisti ja haluan solmeilla teoksiini paljon asioita – enemmän on enemmän. Tämä tietysti vaikuttaa myös tuotteen hintaan, sillä aikaa kuluu reilusti yksinkertaista designia enemmän. Mikäli teen täysin uutta, saattaa työ olla rekillä useitakin viikkoja – jokainen luovia asioita tehnyt tietää, että luovuus kun ei piru vie tule määräämällä tai hoputtamalla. Työn ollessa jo aiempi design, ns. replica, suuri seinävaate valmistuu noin 4-7 päivässä. Koska työskentelen päivätyöni ohella, vaatii makrameen sovittaminen arkirytmiin välillä melkoisen mielenkiintoisia kevätjuhlaliikkeitä. Onneksi omistan erittäin ymmärtäväisen ja kannustavan perheen, joka ei pienistä murjota ja jonka tuella koko tämä unelma ja paletti on mahdollinen!


Olen aina ollut kotona ja omissa oloissani viihtyvää tyyppiä. Lapsena parasta mitä tiesin oli istua tuntikausia piirtäen tai leikkien – yksin. Luulen, että juuri siksi makrameekin puhuttelee minua. Voin uppoutua lankoihin ja solmuihin ja sulkea muun maailman sykkeen ja jatkuvana virtana valuvat vaatimukset hetkeksi pois näköpiiristä. Voin miettiä tai olla miettimättä ja antaa käsien vain tehdä. Kaikenlaiset käsityöt ovat hyvin meditatiivisia ja siksi luulenkin niiden suosion nykypäivänä koko ajan kasvavan. Uskon, että etsimme jollain tavalla vastapainoa tehokkuusajattelulle, maailman hälinälle ja niin monia seuraavalle jatkuvalle kiireelle. Rauhoittuminen ja tasapaino nimittäin harvoin löytyvät siitä, että vain ”lakkaa tekemästä”. Harva meistä on seesteisyysharjoituksissaan aivan niin pro, että pystyisi napsauttamaan aivot ja kehon rauhoittumisen tilaan pelkästään päättämällä niin. Tällöin apuun astuvat usein erilaiset harrastukset, liikuntamuodot ja – käsityöt. Uskon, että yleisten arvojen ja asenteiden pikkuhiljaa soljuva muutos on ollut osaltaan vaikuttamassa myös makrameen suosioon: tekniikka liitetään usein pehmeyteen, boheemiuteen, luonnonmukaisuuteen ja kotiin. Kaikkiin niihin asioihin, joita kohti moni on viime vuosina yhä enemmän kääntynyt. Toki makrameetuotteet ovat myös aivan valtavan kauniita! Tekniikan hienous piilee myös siinä, että sillä voi tehdä melkein mitä ja minkä tyylistä vain - skandinaavisen puhdasta ja graafista tai paljon yksityiskohtia sisältävää, isoa tai pientä, raakaa tai herkkää. Makramee tarjoaa siis jokaiselle jotain!

On upeaa, että vanhat käsityötekniikat ovat viime aikoina nostaneet niin voimakkaasti päätään ja kiinnostus niitä kohtaa on herännyt myös nuorempien keskuudessa. On upeaa, että tekniikoiden annetaan kehittyä nykypäivän arvoihin ja haasteisiin. On upeaa, että niin monia kiinnostaa yhä enemmän tuotteiden kotimaisuus ja ekologisuus ja että niin moni haluaa tukea pieniä, yksityisiä yrittäjiä – sellaisia kuin Lempi Lifestyle, minä ja monet muut Lempistä löytyvät tekijät olemme. On myös valtavan upeaa, että Sinä olet löytänyt Lempin! Kiitos siitä, toivottavasti näemme vaikkapa kivijalkaliikkeellä kesän kuluessa! On ihanaa, että olet <3!

Hei sinä!

Syötä sähköpostiosoitteesi